South Australia, The Festival State

Kuusi viikkoa Adelaidessa Sunny’s hostellin katon alla takana ja ainakin viisi viikkoa samaa vielä edessä. Voisin valehdella olleeni kiireinen, enkä siitä syystä ole blogiin kerinnyt kuulumisia postailla, mutta kyseessä taitaa sittenkin olla jonkin sortin blogikrapula. Tuli ensimmäisten viikkojen aikana tehtyä ja nähtyä niin paljon asioita, että blogiinkin niistä syntyi ihan mukavasti tarinoita kerrottavaksi kotiväelle. Nyt elämä on ”rauhoittunut” töiden, ystävien, Grace Emily pubin ja auringon keskelle eikä mitään kertomisen arvoista ole oikeastaan edes tapahtunut. Toisaalta se vessanpöntön peseminen ja auringon alla makaaminen (milloin autokorjaamon takapihalla ja milloin Glenelgin biitsillä kylmälaukun sisältöä poliiseilta piilotellessa) tuntuu kotiväestä olevan aivan mahtavaa, tapahtuuhan tämä kaikki Australiassa. Kun mitään jännää ei nähtävästi  jaettavaksi asti ole, kerron hieman elämästäni täällä Adelaidessa. 

Iskä ottaa siellä kotona nyt ihan rauhallisesti, mutta en osaa sanoa yhtäkään syytä miksi joku tahtoisi pois täältä, miksi kukaan ylipäätään edes tulee tänne vuodeksi vain palatakseen kotiin ikävöimään paluusta takaisin Australiaan.  Kaipaan Suomea ja ihmisiä siellä, mutta viimeiseen kahteen vuoteen ei ole missään muualla tuntunut näin kodilta. Voisin vaikka sanoa, sitä kerrankin todella tarkoittaen, että nyt on asiat hyvin ja mahanpohjassa tuntuu onni. Eivätkä tällä hetkellä ympärilläni pyörivät ystävät, olivat ne sitten tusina ranskalaisia poikia, virolaisia, irkkuja tai saksalaisia, saa minua kaipaamaan kotia yhtään sen enempää. Elämä on helppoa kun on perhe ympärillä, yksi siellä kotona, toinen täällä Adelaidessa.

Tällä hetkellä olen töissä samaisessa hostellissa jossa asun. Tunti tai pari siivoilua ja toimistossa hääräilemistä päivässä kustantaa minulle ilmaisen huoneen. Huom. ei dormissa vaan virolaisen Liinan (joka on myös hostellilla töissä samalla diilillä) kanssa kahden hengen huoneessa, hostellin kalleimmassa (ja ainoassa) sellaisessa. Se, että parin tunnin työskentelystä saan vastineeksi huoneen, kiikutetaan mulle ja Liinalle harva se päivä suklaata, kuohuvaa, sunnuntai lounasta Dog & Doug pubissa, bourbonia Grace Emilyssä siihen pisteeseen asti, että missaat tuolin joka kerta kun yrität siihen tähdätä ja ennen kaikkea vastineeksi saadaan luottamusta ja mahdollisuus auttaa ja olla lähellä hostellin asukkaita. Tietysti se Masterkey, jolla pääsee jokaiseen huoneeseen, on erittäin käytännöllinen jos edellisestä illasta on jäänyt jotain jollekkin kostamatta. Näitä tapauksia varten meillä on pari suihkepulloa, Australian pahimman hajuista airfreshner  –sprayta ja pokkaa sniikkailla poikien huoneeseen keskeyttäen niiden auvoiset morning glory –sessiot. Jostain syystä pojatkin ovat oppineet viimeisten viikkojen aikana käyttämään kalsareita ja peittoa, ainakin siihen aikaan kun minä ja Liina vaihdetaan lakanoita niiden huoneissa. As I told ya dont mess with fins!

Hostellilla työskentelyn lisäksi siivoilen aamuisin hotellissa.  Kuusi päivää viikossa aamulla kello herättää 5am. Jos alla on vähänkin pidempi ilta, lentää unihiekat silmistä viimeistään sen kymmenen kilometrin työmatkan jälkeen jonka taitan Johnin (hostellin omistaja) vanhalla pyörällä. Suoraan sanottuna paska duuni, mutta en valita. Mulla on työtunteja kuitenkin viikossa enemmän kuin yli puolella täällä asuvista ja Adelaidessa työskentelevistä.  Viikonloppuisin olen töissä tivolissa, joka tarkoittaa siis pomppulinnan tai autoradan edessä 40 asteen lämmössä, ilman varjoa, seisomista ja lasten käskyttämistä, jossa pomoni mukaan olen kuulemma luonnonlahjakkuus, ottaen huomioon että pomoni ei ole vain lasten silmissä vaan myös itseni mielestä maailman pelottavin nainen. Tivolissa työskentely on kuumuudesta ja kiireestä huolimatta palkitsevaa ja siinä tienaa suhteellisen hyvin. Rahat kun saa vielä cash to hand niin viikonlopun jälkeen rahapussissa on ihan mukavasti dollareita. Näiden kolmen työpaikan ohessa teen töitä satunnaisina päivinä Peten kaverin Jasonin autokorjaamolla, kuten jo aiemmin taisin ensimmäisestä reissusta kyseisellä korjaamolla kertoa.

Töiden ulkopuolella elämä keskittyy lähinnä hostellin takapihalla rentoiluun ja hyvin harvoissa tapauksissa myös porttien ulkopuolelle astumista, muutakin tarkoitusta kuin Chinatownin Colesiin menemistä varten. Neljän viikon sisällä ei olla rehellisesti sanottuna saatu aikaiseksi oikeastaan mitään. Lukuun ottamatta muutaman paraatin näkemistä, Glenelgin biitsillä loikoilua, fudiksen pelaamista puistossa ja pariin couchsurf  –miittiin osallistumista. Okei, totuus couchsurf -miiteistä on, että mentiin Grace Emilyyn muutamalle ja huomattiin sen olevan tupaten täynnä nuoria meneviä travellereita, joten päädyttiin istumaan siellä koko ilta. Näin Grace Emilyn maanantain Billy Bob BBQ:sta tuli meidän perinne. Toisaalta tämä kesän lähestyminen (joka siis virallisesti alkaa 1. Joulukuuta) on saanut meidän porukan päät sekaisin. Kuumuus, hikoilu, jano ja aurinko, saa porukan palautumaan päivästä vain kylmien juomien avulla, aina aamun pikkutunneille asti. Viimeisen viikon aikana (thanks for the sun) ollaan pidetty parempia bileitä hostellilla sitten viimeiseen kuuteen viikkoon. Onneksi ensi viikolla tippuu taas pariinkymmeneen asteeseen, niin saadaan näillekin väsyneille kropille (lue: raadoille) lepoa. Haters gonna hate, mutta sanonpa kuitenkin, että voiko sitä ihminen onnellisempi olla, kun pitkien työpäivien jälkeen tulet hostellille, jossa hyvällä säkällä odottaa valmis päivällinen ja jääkaapissa liuta virvokkeita, istut takapihalle auringonlaskuun ja muistat, ettei sinulla ole mitään sitoumuksia työhösi, kaupunkiin, ihmisiin, mihinkään. Voit aina lähteä. Ja voit aina tulla takaisin. Toisin sanottua olet vapaa tekemään mitä vain. Australia on kuitenkin iso maa paeta, jos tarve vaatii. Hah. Ja iskä ottaa siellä kotona edelleen ihan rauhallisesti. Vaikka pomoni kuvitteleekin minun olevan rikollinen, on hän siinä edelleen väärässä.

Credit Union Christmas Pageant

Grace Emily and Billy Bob BBQ

Adelaide on hyvä kaupunki asua. Kaupunkina Adelaide on suhteellisen iso, mutta keskustassa asuessa huomaa, että suuresta koostaan huolimatta kaupunki on hiljainen ja rento. Ihmiset täällä ovat erilaisia kuin Perthissä tai WAssa. He ovat pääosin vain keskittyneitä työhönsä ja sen ulkopuolella suhteellisen hiljaiseen elämäänsä. Mitään suurempaa ei tapahdu ja viikonloppuisinkin kadut ovat Perthiin verrattuna tyhjiä. Edelleen kaipaan Perthiin, mutta suunnitelmat sinne paluusta taitavat jäädä. Adelaidessa suunnitelmissa oli viihtyä helmikuuhun asti, mutta nyt tuntuu siltä että maiseman vaihdos saattaa tulla jo joulun jälkeen. Muutama ystävä suuntaa viikon sisällä farmitöiden perässä Victoriaan ja sieltä joulun jälkeen ehkä Darwiniin ja halu seurata perässä kasvaa sitä mukaa kun kavereiden lähtöpäivä lähestyy. Saa nähdä mitä tapahtuu ja minne tätä tyttöä taas viedään. Suunnitelmat muuttuvat, mutta kuten aiemmin mainitsin, on mulla nyt vapaus tehdä mitä vain.  Tietysti raja vedetään siihen, missä kohtaa rahat loppuvat. Sitä en kuitenkaan turhaan huolehdi. Australia pitää huolen ja jos jotain tapahtuu, on mulla aina ystäviltä saatu riippumatto (kotona Australian vaaroilta testattu),  muutama hyvä kirja ja kyky esittää avutonta eurooppalaista blondia.. 

Kaikki Adelaidessa kaikki siis hyvin. Paremmin kuin hyvin. Poikia tänne suuntaan odotellessa. Sillä välin kun he vielä kärsivät Suomen kylmästä ja pimeästä talvesta, minä istun auringossa ja fiilistelen tätä ja elämää. 

Seuraava postia varten yritän saada jotain kiinnostavaa kerrottavaksi. Ja yritän parhaani mukaan myös julkaista sen aiemmin kuin joulun jälkeen.  

Ps. Kiitos kotiväelle paketeista. Ne tulivat tarpeeseen. Ei väliä mitä sisällä on, mutta se tunne kun John tulee luoksesi ja kertoo toimistossa olevan jotain minua varten, on korvaamaton. Kaikki paketit ja kirjeet otetaan vastaan avosylin.

Happy times,

Siiri

Made it to SA!

Vaikka saksalaiset eivät uskokaan joulupukin olemassa oloon, on viimeiset päivät Adelaidessa ja Sunny’s hostellilla silti olleet suhteellisen kiitettävät.

Margsilta lähdettiin siis torstaina ja Adelaideen saavuttiin viikko sitten keskiviikkona. Kuten taisin aiemmin mainita, I hate goodbyes! Ikävöin jo ensimmäisestä päivästä lähtien Ruthia, Walteria, lapsia ja kyllä, myös Steveä ja sen vittuilua. Viimeisenä iltana Margsilla juhlittiin läksiäisiä, naapurissa asuva pariskunta tuli syömään (yksi Australian parhaimmista wind-surffareista miehensä kanssa) kera viinin ja juuston. Koska lapset eivät pystyneet pitämään salaisuutta puolta minuuttia pidempään sain läksiäislahjani (homemade outback survival-kit) etuajassa, halausten ja suukkojen kera. Viimeisen iltani vuoksi lapset saivat ylimääräisen iltasadun joulupukista ja minä ylimääräiset hellyydenosoitukset. Jotenkin aion tieni vielä Margsille johdattaa, sillä Australiasta en lähde näkemättä tätä perhettä uudestaan. Sain myös kutsun heidän luokseen jouluksi, josta olen todella kiitollinen, sillä tiedän heidän pitävän taukoa HelpX:sta aina joulun aikaan. 

Takana siis seitsemän päivää ja reilu 3000km ajoa Margaret Riveriltä rannikkoa pitkin, parin mutkan kautta, Adelaideen.  Auton selviytymisestä ei ollut varmuutta mutta kumma kyllä, reissusta selvittiin vain yhden renkaan puhkeamisella ja moottorin kummallisella äänellä. Renkaan puhkeamistakin osattiin odottaa (yksi rengas pyöri selkeästi viimeisiä päiviään), mutta sen vihdoin tapahduttua, tajusimme  puhjenneen renkaan olleen väärä rengas.. Ei muuta kun autokorjaamolle tinkimään uusista renkaista.  Ossi sai kai ihan hyvän tarjouksen ja korjaamolla luvattiin vielä vaihtaa renkaat kaupan päälle. Pystytettiin leiri korjaamon eteen ja juotiin aamukahvia likaisista kupeista takahuoneesta. Hyvä diili. Matkan varrella poikettiin Pembertonissa kiipeämässä pariin yli 60m korkuiseen puuhun, Hydenin lähellä sijaitsevalla Wave Rockilla ja useassa national parkissa ja look-outilla. Reissu tehtiin Margsin porukoiden mukaan kuulemma ennätysajassa, mutta viimeiset kaksi päivää taidettiinkin ajaa puolet matkasta syystä että matkan varrella ei tosiaankaan ollut hiekan, suoran tien ja kuolleiden kenguruiden lisäksi mitään muuta. Matkaa taitettiin Oululaisen Tiian ja Lappeenrantalaisen Ossin kanssa kovin tiiviissä mutta hyvässä tunnelmassa. Takapenkille raivattu pieni nurkka muodostui minun huoneeksi, jossa lähinnä kolauttelin päätä ikkunaan aamulla torkkuessa, Ossin ajaessa ja Tiian tutkiessa karttaa. Matka oli mulle suhteellisen helppo, sillä tehtäviini kuului lähinnä etupenkkiläisten viihdyttäminen sekä hereillä pysyminen, tosin jälkimmäinen aika huonolla menestyksellä. Kokeilin myös ajamista; parkkipaikalta suoraan väärälle kaistalle..  Sen jälkeen tie taisikin olla muutamaa loivaa mutkaa lukuun ottamatta suoraa joten se siitä vasemmalla puolella ajamisen opettelusta.

Korkella puussa

Ossia ohjeistamassa..

Wave Rock, Hyden

flunssan pelastaa kuuma rommi

Tiia ja Ossi tiputtivat minut Sunny’s hostellille ja jatkoivat itse matkaa rannalle etsien paikkaa jossa yöpyä. Ossi bongasi jostain katulyhdystä mainoksen ilmaisesta leffasta yliopiston kampuksella joten suunnattiin sinne torstaina. Ennen leffaa käytiin juomassa Little Creaturesia, koska Ossi ja Tiia eivät olleet siihen vielä yli puolen vuoden reissunsa aikana tutustuneet ja Ossin mielestä oluen nimi oli niin hyvä, että yhden pintin takia voitiin kävellä toiselle puolelle kaupunkia. Jatkettiin vielä kampukselle happy hourin ja halvan oluen perässä, leffaan saavuttiin lopulta puoli tuntia myöhässä vain raapiaksemme tyhjää popcorn-konetta.

Viikon aikana Adelaidessa en ole työnhaun ja saksalaisen Denniksen kanssa kinastelun lisäksi paljon muuta tehnyt. Täällä kuitenkin on tarkoitus viipyä muutama kuukausi, joten museoihin ja nähtävyyksiin on aikaa myöhemmin. Perjantaina juhlittiin hostellin omistajan kaverin 53v. synttäreitä. Istuttiin pöydässä yhden hostellin pitkäaikaisen työntekijän kanssa tyhjentämässä Jim Beamia ja sovittiin, että menen lauantaina hänen kaverin autokorjaamolle siivoamaan paikkoja jotta saan maksettua vuokrani hostellissa. Lauantaina sitten suuntasin puhelinnumeron ja osoitteen kanssa juna-asemalle, otin junan lapussa lukevalle asemalle jossa minua odotti harvahampainen ja pahanhajuinen mies. Päässäni kuulin Denniksen äänen sanovan LOOKING GOOD, jota hän oli aamulla minulle jankannut kerrottuani mihin olen matkalla. Matka jatkui korjaamolle, jossa sitten vietin lauantai-päiväni siivoillen yleisiä tiloja ja nautiskellen auringosta ja kylmästä oluesta takapihalla korjaajien kanssa. Suhteellisen hyvä päivä, vaikka palkka ei ollutkaan päätä huimaava. Yksi nuorempi korjaaja oli laittanut jääkaappiin muovisen käden säikäyttääkseen minut, siinä aika hyvin onnistuttua. Tyyppi ei kuitenkaan tiennyt, että suomalaisille ei noin vaan vittuilla; korjaamon takapihalla oli iso kylmälaatikko, jossa säilytettiin kaljoja, joten piilotin käden ketsupilla valeltuna kaljojen sekaan. En ole muuten aiemmin kuullut miehen kiljaisevan samalla hypäten kaksi metriä taaksepäin. Kyseisen episodin jälkeen ilmoitin herrasväelle, ettei kannata antaa ulkonäön huijata, jonka jälkeen pomo ojensi minulle ketsupissa vuoratun kaljan ja vapautuksen loppupäivän töistä. I did it! Nostin itseni duunareita ylemmälle tasolle kahdessa tunnissa.

Sunnuntaina lähdettiin Tiian ja Ossin kanssa Barossa Valleylle kiertelemään viinitiloja. Päivän aikana maisteltiin varmaan kahtakymmentä eri viiniä ja muutamaa sherryä. Kaiken hienostuneen viinin maistelun välissä palattiin kuitenkin takaisin maanpinnalle keittämään nuudeleita vain muistaaksemme, ettemme  koskaan pääse samalle tasolle muiden maistelijoiden tulojen kanssa.

Tällä hetkellä majailen Sunny’s hostelilla Chinatownin vieressä, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Hostelli on halpa ja kotoisa, ei pantteja avaimista eikä perään huutelua vuokrista tai mistään muustakaan ”turhanpäiväisestä”. Tänään sanottiin, että voin maksaa vuokran sitten kun saan ensimmäisen palkkani eli jossain hamassa tulevaisuudessa. Ainoa miinus täällä on se, että pari kuukautta sitten tänne on tullut neljä ranskalaista poikaa joiden perässä sitten seurasi tusina lisää. Suurimman osan hostellin asukkaista muodostaa siis joukko ranskalaisia poikia. Valitettavasti miehet jotka nyppivät kulmakarvansa useammin kuin minä, eivät minua pahemmin sytytä. Kaikesta hyvästä ja ranskalaisista huolimatta, parin viikon päästä kokeilen varmaan vielä toista hyväksi haukuttua hostellia ja katson miten siellä menee. Ranskalaisia lukuun ottamatta täällä on kuitenkin montaa hyvää syytä asua; BBQ lauantaisin, kahvia, suht iso piha pöytineen ja tuoleineen sekä työntekijät, jotka kutsuvat sinua oikealla nimelläsi ensimmäisestä päivästä lähtien ja jakavat oluensa kanssasi oli sitten maanantai tai perjantai.

So far so good. Paljon muuta on tapahtunut, mutta ajatusten kasaaminen roadtripin ja kiireisen viikon jälkeen tuntuu mahdottomalta, jonka takia tämä posti voi vaikuttaa aika sekavalta. Ensi kerralla lupaan keskittyä paremmin.

Australia lämpenee parasta aikaa ja niin minäkin.

Cheers

Siiri (Shay, uusi lempinimi Spicyn lisäksi..)

Sateen suojassa kenguruiden takaa-ajamana

Viikko sateisessa Margsissa takana. Vettä on tullut taivaan täydeltä lähes joka päivä, kuulemma enemmän kuin viimiseen kymmeneen vuoteen. Ulos ei olla päästy oikeastaan ollenkaan, ja sisälläkin on niin kylmä, että iltaisin nukkumaan mennessä päällä pitää olla villapaita ja pitkät housut. Sää on täällä todella epävakaista, ensin paistaa aurinko, jolloin päätät vaihtaa kesävaatteet päälle ja aikoa ulos. Ulos päästyäsi taivas repeää ja vettä tulee rankemmin kuin syksyllä Suomessa. Joka päivä sama laulu. Turhauttavaa..

Perjantaihin mennessä olin istunut takapuoleni päällä jo niin monta päivää että alkoi ahdistaa. Lenkilläkin olin viimeksi käynyt sunnuntaina Cottesloe beachilla.. Suutuksissani lähdin vesisateeseen juoksemaan ja tekemään mäkispurtteja. No se kostautui tietysti pienellä vilustumisella, joka onneksi parantui Ruthin kotiyrteillä. Täällä on muuten mäkireeniä varten ihan haastellisen pituisia ja jyrkkiä mäkiä.

Laamat lenkkipolun varrelta.

Viikon aikana olen lähinnä ollut joko lasten kanssa sisällä tai Walterin ja Steven kanssa autotallissa siivoilemassa. Työ on helppoa ja mukavaa. Lapset ovat helppoja hoidokkeja, tosin niitä yhden päivän väsytettyä, taisin itse kaatua sänkyyn ennen heitä. Lauantaina leivottiin Ruthin kanssa Caitlinin 5v. synttäreille kakkuja ja pipareita, poikien samalla puhaltaessa lastenhuone täyteen ilmapalloja. Ilman ollessa kohtuullisen hyvä, päätin kokeilla lenkillä lähtöä uudelleen. Talolta ison tien varteen on noin 5km ja tie kulkee koko matkalta pellon viertä. Kymmenisen minuuttia juostua huomasin, että pellon reunalla minua tarkkailee kolme kengurua. Seuraavat 10min juostua katsoin taakse ja huomasin, että kengurut ovat edelleen saman matkan päässä minusta pellon reunalla. Juoksin tienristeykseen ja käännyin takasin. Kengurut tulivat perässä lähes koko matkan ajan. Jossain vaiheessa tämä hippa-leikki ei enää tuntunut huvittavalta. Kahdella kengurulla oli matkalaiset mukana ja aloin saamaan jotain paniikinomaisia kohtauksia päähäni siitä, kun kengurut raahaavat minua pellon reunaa pitkin koloonsa ja syövät iltapalaksi. No, eihän minulla mitään hätää ollut, mutta peloissani päätin silti juosta viimeiset kaksi kilometriä kotiin niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Pihalle päästyä olin niin loppu, että pulssi oli varmaan 300 eikä puheesta saanut mitään selvää. Siinä kun yritin hapenpuutteessa selittää englanniksi mitä tapahtui, luuli Walter, että olen todella joutunut kengurun hyökkäämäksi. No eihän se ihan putkeen mennyt, mutta onneksi saatiin asiat selvitettyä muutaman minuutin hengähdystauon jälkeen.
Illalla lasten mentyä nukkumaan syötiin itse tehtyjä kasvishampurilaisia ja juotiin paikallista punaviiniä. Joka on muuten hyvää. Siis niin hyvää, että saatiin Steven kanssa ensimmäinen pullo tyhjennettyä 15 minuutissa..

Sunnuntaiksi oli luvattu aurinkoista säätä, joten pyysin Ruthia viemään minut rannalle, jossa vietinkin koko päivän. Ensimmäinen päivä rannalla oli sen arvoinen. Rantaviivaa riitti muutaman kilometrin verran, ihmisiä oli  vain kourallinen ja keli lähes täydellinen. Kävelin rantaa pitkin edestakaisin reilut kaksi tuntia koska en osannut päättää mihin kohtaan halusin itseni istuttaa. Kun sain rannasta vihdoin tarpeekseni, päätin lähteä kaupunkiin katsomaan olisiko siellä mikään auki. Kaupunkiin oli matkaa reilu 10km, joten päätin liftata kyydin. No siihenhän ei mennyt kuin muutama minuutti kunnes joku paikallinen "herra" noukki minut koslansa  kyytiin. Olisi tahtonut viedä minut kaupungin sijasta kotiinsa viinille, mutta päätin kieltäytyä tarjouksesta. :D Kaupungissa tovin kierreltyä päätin jatkaa matkaa metsän poikki kävellen toiset 10km takaisin kotiin. Tulipa todistettua myös se, että juoksulenkkarit on tarkoitettu vain siihen itseensä.. Ensimmäiset rakkulat jaloissa, enkä ole vielä edes vaeltamaan päässyt.

Maanantaina vietettiin kauan odotettuja synttäreitä. Tupa täyttyi nopeasti pienistä keijutytöistä ja hämähäkkipojista. Ruth oli luvannut mulle ja Stevelle että me voidaan pysyä huoneissamme jos ei kiinnosta olla lasten kysymysten ympäröimänä ja ensisijaisena leikkikaverina. Walter oli kuitenkin kaukaa viisas ja osti meille vähän olutta, niin pysyttiin sitten työhuoneessa Walterin ja Steven kanssa "kiireisinä" koko juhlien ajan. Ruth teki maailman parhaan suklaakakun, jota onneksi riittää syötäväksi vielä koko viikoksi.
Maanantai aamuna ennen juhlia tapahtui myös jotain aika odottamatonta. Makasin huoneessani sängyllä ja katselin lampaita pihalla. Yksi lammas kaatui yhtäkkiä maahan ja alkoi näyttää siltä että tekisi kuolemaa. Juoksin äkkiä ulos aitaukseen lampaan luokse ja samalla apua huutaessani, täysin odottamattani, syliini putosi pieni karitsa. Ruth ja Walter eivät olleet uskoa silmiään. Nämä kyseiset lampaat nimittän saapuivat heille vain kaksi viikkoa sitten, 11kk ikäisinä. Kukaan ei osannut odottaa, että yksi niistä saisi kohta karitsan. Enkä minä odottanut joutuvani kätilöksi lampaalle. Vaatteet vähän veressä ja limassa, mutta oli se sen arvoista. Epäilemme karitsan selvitytymistä sillä lampaat ovat todella nuoria, sähköaita ei vielä toimi ja alueella on kettuja. Epäilemme myös toisenkin lampaan olevan tiineenä.
Caitlinin juostua aitaukseen, näytin karitsaa hänelle ja sanoin, että tämä on minun syntymäpäivälahja sinulle. Caitlin meni aivan sekaisin onnesta. "This is the best bday gift EVER!"

Uusi ihana perheenjäsen. 

Tänään lähdin Walterin kyydissä Busseltoniin viettämään päivää ja katsomaan Busselton Jettya, järkyttävän pitkää ja kuuluisaa laituria. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, mutta onnekseni ilma muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi heti Busseltoniin päästyä. Olin nähnyt kyseise laiturin monissa kuvissa, mutta oli uskomatonta nähdä se omin silmin. Laiturin pituudesta kertoo ainakin se, että minulla meni 15min kävellä se alusta loppuun ja että ihmisiä siellä kuljettamassa toimi pieni juna.
Loppupäivän vietin kierrellen kirpputoreja, joista yhteen jumituin tunniksi ripustamaan vaatteita rekkeihin. Kiitokseksi siitä sain alennusta ostoksistani ja kauniin kaulakorun. Päätin kävellä 4km keskustasta sairaalalle Walteria vastaan koska aikaa oli niin paljon tuhlattavaksi. Pysähdyin rannalle hetkeksi istumaan, josta sitten tunnin päästä heräsin puhelimen sointiin. No, otinpahan ainakin erittäin hyvät päiväunet vilkkaan kävelytien varrella.

Busselton Jetty

Indian Ocean

Huomen aamulla ensimmäinen tehtävä on kuulemma katkaista pässiltä kivekset, LUOMUNA. Eli siis niiden ympärille laitetaan jonkinlainen kuminauhan tapainen naru, jonka pitäisi sitten jonkin ajan kuluttua tiputtaa kivekset pois. Brutal! Saa nähdä kumpi sen meistä tekee, minä vai Steve. Mä kyllä taisin mennä kehumaan näille sillä, että pikkuveli on kotona tällä välin syönyt meidän omien lampaiden kiveksiä lounaaksi, joten voi olla, että siskolle koittaa tehtäväksi katkaista lisää kiveksiä veljen syötäväksi..

Muuta ei tälle viikolle taidakkaan olla suunnitelmissa. Toivon vaan, että sää paranisi ja pääsisi lähimetsiin vaeltelemaan. Suunnitelmatkin ovat sen verran muuttuneet, että lähdetään parin suomalaisen kanssa pakulla  matkaamaan kohti Etelä-Australiaa, joten täällä odottelen nyt siihen asti, että ne tulevat minut noukkimaan matkaansa.

Ps. viikon kohokohta on ehdottomasti ollut alla oleva video vanhasta olutmainoksesta. Steve on skotti joten saatiin nauraa ainakin sen kustannuksella koko ilta. Meni hetki tajuta mikä mainoksessa oli hauskaa, mutta Steven vähän opastettua omaan murteeseensa, tipuin ihan totaalisesti.

http://www.youtube.com/watch?v=YNHXFviVb8I

(sit jos vielä osaisin laittaa sen tähän näkyviin, veljeni olisi musta varsin ylpeä..)

Pom Pom
Siiri  -nenän pää palanut, ei muuta

North Bridge ja muutto Margaret Riverille

Perjantaina oli suunnitelmana mennä isommalla porukalla Fremantleen katsomaan paikallista nähtävyyttä, Fremantle Prisonia. Rankkasade ja kova tuuli kuitenkin estivät lähdön, sillä ulkona oli aivan järkyttävän kylmä eikä mistään tuntunut löytyvän sateenvarjoja. Uhmasin kuitenkin sadetta ja otin bussin keskustaan hoitamaan loput pankkiasiat kuntoon. Skypetin perheen kanssa ja menetin sydämeni oliiveilla täytetylle leivälle. Hyvä päivä. Loppupäivä vietettiin hostellin movie roomissa katsellen sarjoja. Illalla järkättiin girls night out kämppisten kanssa. Juotiin Australian halvinta (ja huonointa) viiniä, jota porukka lantrasi spritellä saadakseen sen kurkusta alas. Täällä alkoholi ei todellakaan ole halpaa. Kaupassa laatikosta halvinta olutta saat helposti pulittaa 40AUD ja tonkasta suoraan sanottuna paskaa viiniä sen 15AUD. Baarissa tuopillinen olutta n.10AUD elikkä sellaiset reilu 8 euroa. Kirpeä hinta. 

Mentiin keskustaan North Bridgelle, kaupunginosaan täynnä pubeja ja yökerhoja. Päädyimme pubin tyyliseen isoon paikkaan, jossa The Shed niminen bändi soitti covereita kovalla meiningillä. Illan aikana kuultiin Wheatusta, Blink182, Bon Jovia, The Offspringiä ja kaiken huippuna (kauniista pyynnöstä) mulle omistettua Foo Fightersiä. Huippu ilta.

sunday session

Lauantaina taisi olla sama meininki, mutta muutama kymmenen olut vähemmän. Nautin illasta huomattavasti enemmän kun takana oli vain pari pinttiä. :D Lähes koko hostelli suuntasi North Bridgelle, me myös. Klubi meni kiinni kahdelta yöllä eikä jaksettu enää etsiä uutta, joten lähdettiin parin kaverin kanssa takaisin hostellille. Löydettiin itsemme vielä tunnin päästä etsimästä taksia kadulta, liftaamasta jokaiselle vastaantulevalle autolle ja tärisemään kylmyydestä. Vihdoin hostelille päästyä olin niin kylmissäni, etten pystynyt nukkumaan. Miten voi olla mahdollista jäätyä ulkona AUSTRALIASSA! Täällähän pitäisi olla lämmin, koko ajan.

Bookkasin itselleni sunnuntaina vielä yhden yön lisää sillä pakkaaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Vieteltiin naapuripubissa sunday sessionia eli sunareita ja käytiin ajoissa nukkumaan. Maanantaina koitti lähtö Margaret Riverille. 

Cottesloe beach on my mind. Ikimuistoinen ja varmasti paras paikka aloittaa Australian reissu. En epäile, ettenkö palaisi sinne vielä takaisin. Odotin Margaret Riveriä todella paljon, mutta lähtö Cottesloe beachilta oli hämmentävä. Niinkin lyhyen ajan kuin viikon sisällä meistä tuli etenkin kämppisten kanssa todella läheisiä. I hate goodbyes.. Parin tyypin kanssa sovittiin treffit seuraaviin kaupunkeihin. 

Margaret riverille saavuin Helpx hostini Ruthin ja Walterin luokse. He asuvat 5km keskustasta itse rakentamassaan ekotalossa. Isossa sellaisessa. Sain itselleni suuren (varmaan 30neliötä) huoneen omalla kylppärillä ja isolla sängyllä. Ruthilla ja Walterilla on 3- ja 5-vuotiaat lapset ja talossa asuu myös skotlantilainen Steve, joka on myös löytänyt paikan Helpx:n kautta. Steve on about samanikäinen kuin minä ja ollut Ausseissa nyt kuusi viikkoa. Mukava poika, hiljainen tosin. Kuuntelee kyllä kiltisti kaikki mun asiat, niistä varmaan kauheasti kiinnostumatta :D Steve on asustellut Margsilla pari viikkoa, josta viikon Ruthin ja Walterin luona. Eilen illalla tehtiin yhdessä ruokaa, juotiin paikallista punaviiniä ja nautittiin takan lämmöstä. Ilta päättyi The Whon Tommyn kuuntelemiseen jota hoilattiin Walterin kanssa kovaan ääneen. Taisi siinä pari ilmakitaraakin vilahtaa. Viinillä ei siis ollut osuutta asiaan, lapset nimittäin nauroivat vieressä.

sanoisinko että luksusta hostellin dormin jälkeen. 

Pelkäsin, että lasten puheen ymmärtäminen tuottaisi vaikeuksia, mutta yllätyksekseni he ovat ensimmäiset ihmiset täällä joiden puheesta pystyn ymmärtämään varmasti kaiken, sillä puhe on todella selvää ja yksinkertaista.

Ruth ja Walter menivät molemmat tänään töihin, joten me saatiin Steven kanssa heräillä rauhassa, juoda pannullinen kahvia ja syödä kunnon aamupalaa, jonka jälkeen käveltiin keskustaan katselemaan paikkoja. Margaret River on todella pieni mutta ihastuttava kaupunki, vai kylä, en tiedä. Täältä löytyy varmasti WAn parhaat surffauspaikat, tosin olen kuullut, että aloittelijoilla ei ole täällä aaltoihin asiaa, sillä se voi olla todella  vaarallista. Margsilta löytyy myös kymmeniä viinitarhoja ja farmeja, joten ainakin tammikuusta eteenpäin täällä on varmasti töitä. Viihdyn täällä varmasti, olenhan pikkukaupungin tyttö ja pienet piirit on aina ne parhaimmat piirit.. :)

Huomenna Ruthin mennessä töihin, minä katson lasten perään ja Walter ja Steve tekevät ulkohommia. Ruth ja Walter antavat minun asua heidän kanssaan niin pitkään kuin haluan, mutta sanoin heille että lähden viimeistään lokakuun lopussa. Täällä asuessa on hyvää aikaa etsiä töitä, hankkia TFN (verokortti, jonka he voivat lähettää tänne) ja muita oleellisia asioita. Joku, joka tietää, on koko ajan auttamassa. Eikä rahaa tosiaan kulu mihinkään.

Vasta viikko reissussa, mutta tuntuu paljon pidemmältä. Fiilis on kotoisa ja todella hyvä.

Cheers!
Siiri  - ei vieläkään yhtään ruskettunut..

Cottesloe beach

Lento Helsingistä Perthiin oli pitkä. Todella pitkä. Ajattelin helpottavani jet lagia valvomalla sunnuntain ja maanantain välisen yön koska lentoni lähti maanantaiaamuna. No se onnistui hyvin, mutta Kuala Lumpuriin saavuttuani (16h lentoa jo takana) huomasin ettei ihmisen sisäistä kelloa noin vain kuseteta. Siitä 6h vielä Perthiin ja sekoaminen on lähellä. Muutamaa torkkumista lukuunottamatta, en nukkunut siis lauantain jälkeen kuin vasta tiistai-iltana. Niin pitkän valvomisen jälkeen ihminen tulee siihen tilaan jossa ei ole enää varma onko hereillä vai unessa. No, onneksi paikalliset ovat ystävällisiä ja pitävät huolta, ainakin paikalliset bussinkuljettajat. Astuttuani bussiin Perthin keskustassa kuljettaja kysyi olenko juuri saapunut maahan ja minne olen menossa, kerroin että tavoitteena olisi päätyä cottesloe beachille hostelliin. No, bussin rauhoittava hyrinä sai minut nukahtamaan jo ensimmäisessä risteyksessä, jonka jälkeen heräsin unestani aina pään kolahtaessa bussin ikkunaan. Jossain vaiheessa kuski pysäytti bussin ja huusi minulle, että pysynkö hereillä. Vastasin, etten ollut varma. Hostellini oli luultavasti mennyt jo ohi, ja bussikuski sanoi ettei uskalla jättää minua yksin näin väsyneenä. Mitäs muutakaan kuin bussi seuraavassa risteyksessä ympäri ja Siiri saatetaan hostellin etuovelle asti. Uskomatonta. Hostellin aulassa notkui pari poikaa jotka kantoivat rinkkani yläkertaan huoneeseen, jossa tytöt olivat vastassa viinien ja iltapalan kanssa. Pysyin hereillä vielä parituntia jonka jälkeen nukahdin 13h unille.

Eilen (keskiviikkona) heräiltyäni puolen päivän jälkeen, lähdin keskustaan hoitamaan pankkiasiat kuntoon ja hoitamaan itselleni aussinumeron. Kaikesta ohjeistuksesta mitä netistä saa ja muusta hätäilystä huolimatta, pankkitilin avaaminen oli lapsellisen helppoa. Kävelin commonwealthin ovista sisään, ojensin passini ja 5min kuluttua minulla oli pankkitili. Kortin pitäisi saapua viikon päästä. Seuraavaksi hommasin Telstralta itselleni prepaid liittymän koska useat olivat sanoneet muiden halvempien liittymien lakkaavan toimimasta heti kun lähestyt outbackia. No, illalla pihalla porukka kertoi, että vodaphonella samaan hintaan kuuluu unlimited-facebook sekä rajoittamaton määrä tekstiviestejä mihin tahansa päin maailmaa. Kuukauden päästä taitaa tulla liittymän vaihdos vodaphonelle. Huoh.

Illalla saimme syödä hyvin, hostellilla oli barbecue-wednesday. Makkaroita, leipää, salaattia ja jopa SOIJAMAKKARAA. Huikeeta! olin järkyttynyt mutta onnellinen. Ja myöskin ainoa joka sitä pakettia kovaa tahtia tyhjensi. Istuttiin pihalla koko ilta, juoden viiniä ja suunnitellen omia reissujamme. Tapasin myös suomalaisen Sampsan, slovakialaisen pojan avustuksella. Sampsakin oli saapunut tänne vasta pari viikkoa sitten, yhdessä ihmettelimme sitä miten joku muukin suomalainen on eksynyt Perthiin.

Tänään, torstaina mentiin brittiliäisen Uschin kanssa Perthiin Kings Parkiin. Uskomaton paikka. Vain parin korttelin päässä keskustasta, johon kulkee myös ilmainen bussi, josta näkee koko Perthin. Istuttiin siellä koko päivä juomassa kahvia ja syömässä lounasta, ja pakoilemassa japanilaisturisteja, jotka piirittivät meitä koko päivän ajan.

Perth

palm trees!

Kävin myös aamulla juoksemassa, silloin vasta tajusin, että olen tosiaan Australiassa. Kerkesin juosta noin. 15min kunnes alkoi sataa, ja vettä tuli todella rankasti. Kastuin 10sekunnissa ihan läpimäräksi. Eikun takaisin hostellille suihkuun vain tajutakseni, että vesisade loppui ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Yritän illalla vielä uudestaan.

Maanantaina suuntaan Margaret Riverille maistelemaan viinejä, Perthiin tulen takaisin vain jos töitä ei löydy Margaret Riveriltä. Muuten suunnitelmat edelleen auki.

Tässä tähänastiset menot.

Siiri

Kuusi tuntia lähtöön.

Ja parin päivän matkustamisen jälkeen pitäisi astua Australiaan.

Neljä päivää sitten makasin päiväunilla ja mahan pohjaan tuli outo tunne. Kolme kuukautta sitten varasin lennon Australian Perthiin ja nyt neljä päivää ennen lentoa tajuan, että olen todella lähdössä. Ja mitä olen matkani eteen tehnyt. No, viisumin hankkimiseen se taisi silloin kesäkuussa jäädä. Hetken mietin, että mitä kaikkea olen unohtanut ja mitä olisi pitänyt ehkä ennen reissua tehdä, mutta aika nopeasti käännän kylkeä ja jatkan unia.

Kaverit nauraa, kun joka kerta niiden kysyessä, että olenko jo pakannut, vastaan, että no huomenna sitten. Nyt kuusi tuntia ennen lentoa rinkka on pakattu. Eikä tullut edes kiire.

Summa summarum, menolippu ja vuoden Working Holiday -viisumi Australiaan on hommattu, rinkka pakattu ja pariksi ensimmäiseksi päiväksi dormi hostellista varattu. Näillä pitäisi päästä alkuun, loppu selkenee vasta paikan päällä.
'Kiireestä' huolimatta, reissu oli tiedossa jo tovia aiemmin. Matkaan päätin lähteä jo loppukeväästä, työ koulunkäynninohjaajana loppui sopivasti lukuvuoden lopussa ja kesätyöpaikkakin oli jo tiedossa. Lyhyellä varoitusajalla kämppä irti, kamat 250km päähän mummolan vintille ja muutto Pyhtään Kaunissaareen kesätöihin. Vapaita viettelin tässä kyseisellä isän sohvalla. Reissurahaa sai helposti kasattua saaressa asuessa ja kovasti kesän töitä tehdessä.

Yksin matkaan lähteminen oli itsestäänselvyys. Aiemmin yksin reissaanneena koen olevani parasta matkaseuraa itselleni. Hah. Tosin harva mun kanssa edes haluaa reissuun lähteä tietäen mun tavan olla vähän liian huoleton suunnitellessa reissua vasta lentokoneessa. Mutta hyvä näin. :)

Perjantaina vieteltiin parhaimpien kavereiden kanssa läksiäisiä, joista yksi oikeastaan tulee kaverinsa kanssa helmikuun alussa Ausseihin perässä. Sitä odotellessa, huikeet suunnitelmat jo tiedossa.

Ticket to the Moon -riippumaton testausta. Jos ei muuta niin ainakin kestää maanjäristyksen. 

Tätä blogia lukemalla voi seurailla mun reissun etenemistä, mihin se sitten mut viekään.


Keep setting forth!

Siiri
..vielä Kotkassa.