Made it to SA!

Vaikka saksalaiset eivät uskokaan joulupukin olemassa oloon, on viimeiset päivät Adelaidessa ja Sunny’s hostellilla silti olleet suhteellisen kiitettävät.

Margsilta lähdettiin siis torstaina ja Adelaideen saavuttiin viikko sitten keskiviikkona. Kuten taisin aiemmin mainita, I hate goodbyes! Ikävöin jo ensimmäisestä päivästä lähtien Ruthia, Walteria, lapsia ja kyllä, myös Steveä ja sen vittuilua. Viimeisenä iltana Margsilla juhlittiin läksiäisiä, naapurissa asuva pariskunta tuli syömään (yksi Australian parhaimmista wind-surffareista miehensä kanssa) kera viinin ja juuston. Koska lapset eivät pystyneet pitämään salaisuutta puolta minuuttia pidempään sain läksiäislahjani (homemade outback survival-kit) etuajassa, halausten ja suukkojen kera. Viimeisen iltani vuoksi lapset saivat ylimääräisen iltasadun joulupukista ja minä ylimääräiset hellyydenosoitukset. Jotenkin aion tieni vielä Margsille johdattaa, sillä Australiasta en lähde näkemättä tätä perhettä uudestaan. Sain myös kutsun heidän luokseen jouluksi, josta olen todella kiitollinen, sillä tiedän heidän pitävän taukoa HelpX:sta aina joulun aikaan. 

Takana siis seitsemän päivää ja reilu 3000km ajoa Margaret Riveriltä rannikkoa pitkin, parin mutkan kautta, Adelaideen.  Auton selviytymisestä ei ollut varmuutta mutta kumma kyllä, reissusta selvittiin vain yhden renkaan puhkeamisella ja moottorin kummallisella äänellä. Renkaan puhkeamistakin osattiin odottaa (yksi rengas pyöri selkeästi viimeisiä päiviään), mutta sen vihdoin tapahduttua, tajusimme  puhjenneen renkaan olleen väärä rengas.. Ei muuta kun autokorjaamolle tinkimään uusista renkaista.  Ossi sai kai ihan hyvän tarjouksen ja korjaamolla luvattiin vielä vaihtaa renkaat kaupan päälle. Pystytettiin leiri korjaamon eteen ja juotiin aamukahvia likaisista kupeista takahuoneesta. Hyvä diili. Matkan varrella poikettiin Pembertonissa kiipeämässä pariin yli 60m korkuiseen puuhun, Hydenin lähellä sijaitsevalla Wave Rockilla ja useassa national parkissa ja look-outilla. Reissu tehtiin Margsin porukoiden mukaan kuulemma ennätysajassa, mutta viimeiset kaksi päivää taidettiinkin ajaa puolet matkasta syystä että matkan varrella ei tosiaankaan ollut hiekan, suoran tien ja kuolleiden kenguruiden lisäksi mitään muuta. Matkaa taitettiin Oululaisen Tiian ja Lappeenrantalaisen Ossin kanssa kovin tiiviissä mutta hyvässä tunnelmassa. Takapenkille raivattu pieni nurkka muodostui minun huoneeksi, jossa lähinnä kolauttelin päätä ikkunaan aamulla torkkuessa, Ossin ajaessa ja Tiian tutkiessa karttaa. Matka oli mulle suhteellisen helppo, sillä tehtäviini kuului lähinnä etupenkkiläisten viihdyttäminen sekä hereillä pysyminen, tosin jälkimmäinen aika huonolla menestyksellä. Kokeilin myös ajamista; parkkipaikalta suoraan väärälle kaistalle..  Sen jälkeen tie taisikin olla muutamaa loivaa mutkaa lukuun ottamatta suoraa joten se siitä vasemmalla puolella ajamisen opettelusta.

Korkella puussa

Ossia ohjeistamassa..

Wave Rock, Hyden

flunssan pelastaa kuuma rommi

Tiia ja Ossi tiputtivat minut Sunny’s hostellille ja jatkoivat itse matkaa rannalle etsien paikkaa jossa yöpyä. Ossi bongasi jostain katulyhdystä mainoksen ilmaisesta leffasta yliopiston kampuksella joten suunnattiin sinne torstaina. Ennen leffaa käytiin juomassa Little Creaturesia, koska Ossi ja Tiia eivät olleet siihen vielä yli puolen vuoden reissunsa aikana tutustuneet ja Ossin mielestä oluen nimi oli niin hyvä, että yhden pintin takia voitiin kävellä toiselle puolelle kaupunkia. Jatkettiin vielä kampukselle happy hourin ja halvan oluen perässä, leffaan saavuttiin lopulta puoli tuntia myöhässä vain raapiaksemme tyhjää popcorn-konetta.

Viikon aikana Adelaidessa en ole työnhaun ja saksalaisen Denniksen kanssa kinastelun lisäksi paljon muuta tehnyt. Täällä kuitenkin on tarkoitus viipyä muutama kuukausi, joten museoihin ja nähtävyyksiin on aikaa myöhemmin. Perjantaina juhlittiin hostellin omistajan kaverin 53v. synttäreitä. Istuttiin pöydässä yhden hostellin pitkäaikaisen työntekijän kanssa tyhjentämässä Jim Beamia ja sovittiin, että menen lauantaina hänen kaverin autokorjaamolle siivoamaan paikkoja jotta saan maksettua vuokrani hostellissa. Lauantaina sitten suuntasin puhelinnumeron ja osoitteen kanssa juna-asemalle, otin junan lapussa lukevalle asemalle jossa minua odotti harvahampainen ja pahanhajuinen mies. Päässäni kuulin Denniksen äänen sanovan LOOKING GOOD, jota hän oli aamulla minulle jankannut kerrottuani mihin olen matkalla. Matka jatkui korjaamolle, jossa sitten vietin lauantai-päiväni siivoillen yleisiä tiloja ja nautiskellen auringosta ja kylmästä oluesta takapihalla korjaajien kanssa. Suhteellisen hyvä päivä, vaikka palkka ei ollutkaan päätä huimaava. Yksi nuorempi korjaaja oli laittanut jääkaappiin muovisen käden säikäyttääkseen minut, siinä aika hyvin onnistuttua. Tyyppi ei kuitenkaan tiennyt, että suomalaisille ei noin vaan vittuilla; korjaamon takapihalla oli iso kylmälaatikko, jossa säilytettiin kaljoja, joten piilotin käden ketsupilla valeltuna kaljojen sekaan. En ole muuten aiemmin kuullut miehen kiljaisevan samalla hypäten kaksi metriä taaksepäin. Kyseisen episodin jälkeen ilmoitin herrasväelle, ettei kannata antaa ulkonäön huijata, jonka jälkeen pomo ojensi minulle ketsupissa vuoratun kaljan ja vapautuksen loppupäivän töistä. I did it! Nostin itseni duunareita ylemmälle tasolle kahdessa tunnissa.

Sunnuntaina lähdettiin Tiian ja Ossin kanssa Barossa Valleylle kiertelemään viinitiloja. Päivän aikana maisteltiin varmaan kahtakymmentä eri viiniä ja muutamaa sherryä. Kaiken hienostuneen viinin maistelun välissä palattiin kuitenkin takaisin maanpinnalle keittämään nuudeleita vain muistaaksemme, ettemme  koskaan pääse samalle tasolle muiden maistelijoiden tulojen kanssa.

Tällä hetkellä majailen Sunny’s hostelilla Chinatownin vieressä, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Hostelli on halpa ja kotoisa, ei pantteja avaimista eikä perään huutelua vuokrista tai mistään muustakaan ”turhanpäiväisestä”. Tänään sanottiin, että voin maksaa vuokran sitten kun saan ensimmäisen palkkani eli jossain hamassa tulevaisuudessa. Ainoa miinus täällä on se, että pari kuukautta sitten tänne on tullut neljä ranskalaista poikaa joiden perässä sitten seurasi tusina lisää. Suurimman osan hostellin asukkaista muodostaa siis joukko ranskalaisia poikia. Valitettavasti miehet jotka nyppivät kulmakarvansa useammin kuin minä, eivät minua pahemmin sytytä. Kaikesta hyvästä ja ranskalaisista huolimatta, parin viikon päästä kokeilen varmaan vielä toista hyväksi haukuttua hostellia ja katson miten siellä menee. Ranskalaisia lukuun ottamatta täällä on kuitenkin montaa hyvää syytä asua; BBQ lauantaisin, kahvia, suht iso piha pöytineen ja tuoleineen sekä työntekijät, jotka kutsuvat sinua oikealla nimelläsi ensimmäisestä päivästä lähtien ja jakavat oluensa kanssasi oli sitten maanantai tai perjantai.

So far so good. Paljon muuta on tapahtunut, mutta ajatusten kasaaminen roadtripin ja kiireisen viikon jälkeen tuntuu mahdottomalta, jonka takia tämä posti voi vaikuttaa aika sekavalta. Ensi kerralla lupaan keskittyä paremmin.

Australia lämpenee parasta aikaa ja niin minäkin.

Cheers

Siiri (Shay, uusi lempinimi Spicyn lisäksi..)

Sateen suojassa kenguruiden takaa-ajamana

Viikko sateisessa Margsissa takana. Vettä on tullut taivaan täydeltä lähes joka päivä, kuulemma enemmän kuin viimiseen kymmeneen vuoteen. Ulos ei olla päästy oikeastaan ollenkaan, ja sisälläkin on niin kylmä, että iltaisin nukkumaan mennessä päällä pitää olla villapaita ja pitkät housut. Sää on täällä todella epävakaista, ensin paistaa aurinko, jolloin päätät vaihtaa kesävaatteet päälle ja aikoa ulos. Ulos päästyäsi taivas repeää ja vettä tulee rankemmin kuin syksyllä Suomessa. Joka päivä sama laulu. Turhauttavaa..

Perjantaihin mennessä olin istunut takapuoleni päällä jo niin monta päivää että alkoi ahdistaa. Lenkilläkin olin viimeksi käynyt sunnuntaina Cottesloe beachilla.. Suutuksissani lähdin vesisateeseen juoksemaan ja tekemään mäkispurtteja. No se kostautui tietysti pienellä vilustumisella, joka onneksi parantui Ruthin kotiyrteillä. Täällä on muuten mäkireeniä varten ihan haastellisen pituisia ja jyrkkiä mäkiä.

Laamat lenkkipolun varrelta.

Viikon aikana olen lähinnä ollut joko lasten kanssa sisällä tai Walterin ja Steven kanssa autotallissa siivoilemassa. Työ on helppoa ja mukavaa. Lapset ovat helppoja hoidokkeja, tosin niitä yhden päivän väsytettyä, taisin itse kaatua sänkyyn ennen heitä. Lauantaina leivottiin Ruthin kanssa Caitlinin 5v. synttäreille kakkuja ja pipareita, poikien samalla puhaltaessa lastenhuone täyteen ilmapalloja. Ilman ollessa kohtuullisen hyvä, päätin kokeilla lenkillä lähtöä uudelleen. Talolta ison tien varteen on noin 5km ja tie kulkee koko matkalta pellon viertä. Kymmenisen minuuttia juostua huomasin, että pellon reunalla minua tarkkailee kolme kengurua. Seuraavat 10min juostua katsoin taakse ja huomasin, että kengurut ovat edelleen saman matkan päässä minusta pellon reunalla. Juoksin tienristeykseen ja käännyin takasin. Kengurut tulivat perässä lähes koko matkan ajan. Jossain vaiheessa tämä hippa-leikki ei enää tuntunut huvittavalta. Kahdella kengurulla oli matkalaiset mukana ja aloin saamaan jotain paniikinomaisia kohtauksia päähäni siitä, kun kengurut raahaavat minua pellon reunaa pitkin koloonsa ja syövät iltapalaksi. No, eihän minulla mitään hätää ollut, mutta peloissani päätin silti juosta viimeiset kaksi kilometriä kotiin niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Pihalle päästyä olin niin loppu, että pulssi oli varmaan 300 eikä puheesta saanut mitään selvää. Siinä kun yritin hapenpuutteessa selittää englanniksi mitä tapahtui, luuli Walter, että olen todella joutunut kengurun hyökkäämäksi. No eihän se ihan putkeen mennyt, mutta onneksi saatiin asiat selvitettyä muutaman minuutin hengähdystauon jälkeen.
Illalla lasten mentyä nukkumaan syötiin itse tehtyjä kasvishampurilaisia ja juotiin paikallista punaviiniä. Joka on muuten hyvää. Siis niin hyvää, että saatiin Steven kanssa ensimmäinen pullo tyhjennettyä 15 minuutissa..

Sunnuntaiksi oli luvattu aurinkoista säätä, joten pyysin Ruthia viemään minut rannalle, jossa vietinkin koko päivän. Ensimmäinen päivä rannalla oli sen arvoinen. Rantaviivaa riitti muutaman kilometrin verran, ihmisiä oli  vain kourallinen ja keli lähes täydellinen. Kävelin rantaa pitkin edestakaisin reilut kaksi tuntia koska en osannut päättää mihin kohtaan halusin itseni istuttaa. Kun sain rannasta vihdoin tarpeekseni, päätin lähteä kaupunkiin katsomaan olisiko siellä mikään auki. Kaupunkiin oli matkaa reilu 10km, joten päätin liftata kyydin. No siihenhän ei mennyt kuin muutama minuutti kunnes joku paikallinen "herra" noukki minut koslansa  kyytiin. Olisi tahtonut viedä minut kaupungin sijasta kotiinsa viinille, mutta päätin kieltäytyä tarjouksesta. :D Kaupungissa tovin kierreltyä päätin jatkaa matkaa metsän poikki kävellen toiset 10km takaisin kotiin. Tulipa todistettua myös se, että juoksulenkkarit on tarkoitettu vain siihen itseensä.. Ensimmäiset rakkulat jaloissa, enkä ole vielä edes vaeltamaan päässyt.

Maanantaina vietettiin kauan odotettuja synttäreitä. Tupa täyttyi nopeasti pienistä keijutytöistä ja hämähäkkipojista. Ruth oli luvannut mulle ja Stevelle että me voidaan pysyä huoneissamme jos ei kiinnosta olla lasten kysymysten ympäröimänä ja ensisijaisena leikkikaverina. Walter oli kuitenkin kaukaa viisas ja osti meille vähän olutta, niin pysyttiin sitten työhuoneessa Walterin ja Steven kanssa "kiireisinä" koko juhlien ajan. Ruth teki maailman parhaan suklaakakun, jota onneksi riittää syötäväksi vielä koko viikoksi.
Maanantai aamuna ennen juhlia tapahtui myös jotain aika odottamatonta. Makasin huoneessani sängyllä ja katselin lampaita pihalla. Yksi lammas kaatui yhtäkkiä maahan ja alkoi näyttää siltä että tekisi kuolemaa. Juoksin äkkiä ulos aitaukseen lampaan luokse ja samalla apua huutaessani, täysin odottamattani, syliini putosi pieni karitsa. Ruth ja Walter eivät olleet uskoa silmiään. Nämä kyseiset lampaat nimittän saapuivat heille vain kaksi viikkoa sitten, 11kk ikäisinä. Kukaan ei osannut odottaa, että yksi niistä saisi kohta karitsan. Enkä minä odottanut joutuvani kätilöksi lampaalle. Vaatteet vähän veressä ja limassa, mutta oli se sen arvoista. Epäilemme karitsan selvitytymistä sillä lampaat ovat todella nuoria, sähköaita ei vielä toimi ja alueella on kettuja. Epäilemme myös toisenkin lampaan olevan tiineenä.
Caitlinin juostua aitaukseen, näytin karitsaa hänelle ja sanoin, että tämä on minun syntymäpäivälahja sinulle. Caitlin meni aivan sekaisin onnesta. "This is the best bday gift EVER!"

Uusi ihana perheenjäsen. 

Tänään lähdin Walterin kyydissä Busseltoniin viettämään päivää ja katsomaan Busselton Jettya, järkyttävän pitkää ja kuuluisaa laituria. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, mutta onnekseni ilma muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi heti Busseltoniin päästyä. Olin nähnyt kyseise laiturin monissa kuvissa, mutta oli uskomatonta nähdä se omin silmin. Laiturin pituudesta kertoo ainakin se, että minulla meni 15min kävellä se alusta loppuun ja että ihmisiä siellä kuljettamassa toimi pieni juna.
Loppupäivän vietin kierrellen kirpputoreja, joista yhteen jumituin tunniksi ripustamaan vaatteita rekkeihin. Kiitokseksi siitä sain alennusta ostoksistani ja kauniin kaulakorun. Päätin kävellä 4km keskustasta sairaalalle Walteria vastaan koska aikaa oli niin paljon tuhlattavaksi. Pysähdyin rannalle hetkeksi istumaan, josta sitten tunnin päästä heräsin puhelimen sointiin. No, otinpahan ainakin erittäin hyvät päiväunet vilkkaan kävelytien varrella.

Busselton Jetty

Indian Ocean

Huomen aamulla ensimmäinen tehtävä on kuulemma katkaista pässiltä kivekset, LUOMUNA. Eli siis niiden ympärille laitetaan jonkinlainen kuminauhan tapainen naru, jonka pitäisi sitten jonkin ajan kuluttua tiputtaa kivekset pois. Brutal! Saa nähdä kumpi sen meistä tekee, minä vai Steve. Mä kyllä taisin mennä kehumaan näille sillä, että pikkuveli on kotona tällä välin syönyt meidän omien lampaiden kiveksiä lounaaksi, joten voi olla, että siskolle koittaa tehtäväksi katkaista lisää kiveksiä veljen syötäväksi..

Muuta ei tälle viikolle taidakkaan olla suunnitelmissa. Toivon vaan, että sää paranisi ja pääsisi lähimetsiin vaeltelemaan. Suunnitelmatkin ovat sen verran muuttuneet, että lähdetään parin suomalaisen kanssa pakulla  matkaamaan kohti Etelä-Australiaa, joten täällä odottelen nyt siihen asti, että ne tulevat minut noukkimaan matkaansa.

Ps. viikon kohokohta on ehdottomasti ollut alla oleva video vanhasta olutmainoksesta. Steve on skotti joten saatiin nauraa ainakin sen kustannuksella koko ilta. Meni hetki tajuta mikä mainoksessa oli hauskaa, mutta Steven vähän opastettua omaan murteeseensa, tipuin ihan totaalisesti.

http://www.youtube.com/watch?v=YNHXFviVb8I

(sit jos vielä osaisin laittaa sen tähän näkyviin, veljeni olisi musta varsin ylpeä..)

Pom Pom
Siiri  -nenän pää palanut, ei muuta