Kolme kuukautta lisää

Ensinnäkin suurimmat pahoittelut blogin hitaasta tai lähes olemattomasta päivityksestä. En olisi uskonut, että ajatuksien kokoaminen kaikesta tapahtuneesta olisi näinkin vaikeaa. Viimeisestä päivityksestä taitaa tulla jo kolme kuukautta. Huh. Pahoittelut blogia seuranneille (iskälle ja veljille).
Istun olohuoneessa ilmastointilaitteen alla, ulkona lämpötilan vielä seitsemältä illalla noustessa yli 30asteen, eikä vieläkään tunnu aivojen jäähtyneen tarpeeksi. Syytän tällä kertaa postin mahdollista katkonaisuutta ja epäselvyyttä kuumuudesta ja aivojen alhaisesta jäähtymispisteestä.

Parhaani mukaan koitan palata kuukausi kuukaudelta taaksepäin ja kerrata tapahtumia.

Joulukuu

Joulukuussa tapahtui varmasti tämän reissun isoimmat päätökset ja muutokset. Virolainen Liina, paras ystäväni ja työkaverini, lensi poikaystävänsä perässä kuun alussa Thaimaaseen. Minun ja Liinan yhteinen  priva-huone jäi toista asukkia vaille. Minä jäin miettimään omaa tulevaisuuttani ja haluani asettua Adelaideen.

Muille, ei perhepiirissää oleville seuraajille selvennykseksi muutama elämääni liittyvä tärkeä seikka ennen tapahtumien kertausta. Adelaideen muutettuani tapasin nykyisen poikaystäväni, irlantilaisen Belfastista kotoisin olevan Seanin. Tähän päivään mennessä ollaan pidetty yhtä jo neljä kuukautta ja suunnitelmat tulevalle vuodelle päätetty yhdessä. Kulttuurishokki ei siis läheskään ollut Australiaan muutto vaan parisuhde irkkumiehen kanssa, joka kyllä täyttää kaikki normit ja ennakkoluulot, joihin irlantilaiset ovat käytöksellään, aksentillaan ja juomakulttuurillaan asetettu. Minun sosiaalisuudella ja Seanin äänekkyydellä ollaan saavutettu jonkin sortin kulttimaine tässä hostellissa. Kaiken lisäksi tämä parisuhde on vielä aika erityinen sellainen, sillä tähän suhteeseen kuuluu vielä toinenkin irkkumies.. Olen siis parisuhteessa ja jakamassa päivittäistä elämääni kahden Belfastilaisen nuoren miehen kanssa. Ja voin kertoa ettei se aina ole ruusuilla tanssimista. Kun yhdistetään kovapäinen ja odottamista vihaava suomalainen tyttö ja kaksi vielä kovapäisempää ja toisinaan laiskaa irkkumiestä, voi siinä välillä huokauksia kuulua puolelta toiselle. Paul, Seanin paras ystävä (jonka hän tapasi ensimmäistä kertaa Melbournessa, siitä huolimatta että heidän kotitalot Belfastissa ovat 5min päässä toisistaan) on siis tämän parisuhteen kolmas pyörä. Kulttuurieroista huolimatta tämä pieni kolmen hengen perhe toimii huomattavan hyvin. Kaverit jotka lukevat blogia tietävät Smigin, Suomessa minua kaipaavan parhaan ystäväni. No, Paul on irkkuversio Smigistä. Siinä varmasti yksi syy tämän suhteen pyörimiseen. Paul on aina äänessä, hänen naurun kuulee kortteleiden päähän ja hän saa aina porukan hyvälle tuulelle.

No, pomoni ystävällisyydestä ja rakkaudesta kumppaniini staff-room sai jäädä minulle ja Seanille. Siinä on yksi syy miksi ollaan täällä näinkin pitkään viihdytty. Oma huone, oma rauha. 

Pojilla alkoi joulukuun alussa rahat sekä aika loppua. Toisen vuoden viisumi oli hommattava eikä töistä ollut tietoakaan. Oltiin jo suunnitteilla lähteä Victoriaan farmitöiden perässä, kunnes Adelaidessa asuva irlantilainen rakennusfirman pomo otti poikiin yhteyttä. Työhaastattelu tapahtui niinkin irlantilaiseen tyyliin pomon kotona, bilispöydän äärellä olutta nauttiessa. Tälle herralle pojat työskentelivät tammikuun alkuun asti, jonka jälkeen saivat töitä CBD:stä aivan hostellin naapurista. Poikien duuni on jotain niin käsittämätöntä ettei siinä tunnu olevan järjen häivää. Pojat siis työskentelevät 25AUD tuntipalkalla uudessa toimistorakennuksessa, jossa suoritetaan loppusiivousta. Hommiin kuuluu imuroimista sen verran kun sitä päivän mittaan jaksaa tehdä. Työaika on 7am-4pm, mutta yleensä pojat heräilevät siinä puoli kahdeksan maissa ja matelevat aamuteensä jälkeen töihin kahdeksan pintaan. Ja tästä 300m työmatkasta heille maksetaan 25 dollaria päivältä matkakulukorvauksia. Kotiin he yleensä saapuvat kolmen jälkeen työajan vielä rullatessa neljään asti. Kateutta on ilmassa. Paljon. 

Kaikesta panikoinnista ja huolehtimisesta huolimatta jäätiin Adelaideen. Suurimmat muutokset ja päätökset joulukuussa olivat siis Liinan lähtö, Seanin kanssa oman huoneen saaminen (kuukauden dormissa olon jälkeen, God bless!), poikien työpaikka ja päätös jäädä Adelaideen.

Joulukuussa meidän hostellin perheeseen muutti joukko saksalaisia poikia, joista muutamat ovat nyt lähteneet ja palanneet takaisin tietääkseni neljä tai viisi kertaa. Ei täältä noin vain lähdetä. Elämä oli joulukuussa kaikin puolin makoisaa. 

Joulua vietettiin neljä päivää ja uutta vuotta kolme. Loistava viikko. Lahjoja, hyvää ruokaa, juomaa ja raketteja. Jouluaaton vietto päättyi rannalle auringonnousuun. Eeppistä. Love it!

Joulupäivän aamua biitsillä. 

Epic

we all luv goon!!

Tammikuu

Joulukuun jälkeen olin varma, että tammikuussa koittaa minulle muutto. Tahdoin hoitaa farmityöt alta, jotta voin loppuvuoden tehdä oikeita töitä ja tienata tulevia reissuja varten, mutta pois lähteminen ja Seanin tänne jättäminen oli liian vaikeaa. Pojat saivat ajatuksen Darwiniin lähdöstä, joka on nostettu pöydälle nyt uudestaan. Darwinia kohti me kaikki olisimme kovasti lähdössä. 

Tammikuu meni ohi pelottavan nopeasti, luultavasti myös senkin takia, että Vertti ja Kikke, pojat Suomesta, olivat tulossa helmikuun alusta Balilta Australiaan. Tammikuussa ei muistaakseni tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista 

Helmikuu

Helmikuussa koitti päivä jota olin odottanut monta kuukautta. Vertti ja Kikke, kaverit Suomesta lensivät WA:an Perthiin Indonesiasta. Yhden illan soittosekoiluiden ja väärien puhelinnumeroiden jälkeen sain poikiin yhteyden, jotka vielä sillä hetkellä kelasivat auton ostoa ja 3000km välimatkan Adelaideen taittamista ajaen. Pari tuntia tämän jälkeen Vertti laittoi viestiä, että suunnitelmat ovat muuttuneet; rommipäissään pojat olivat varanneet lennot seuraavalle päivälle suoraan Adelaideen. Sinä iltana koko hostelli oli tietoinen, että Siirin kaverit ovat kovaa vauhtia tulossa. Sunnuntai iltana pojat laskeutuivat uuteen kotikaupunkiini. Jo itse hakumatka lentokentältä oli aika eeppinen aloitus poikien lomaan. Siitä ei kuitenkaan julkisesti sen enempää. Parhaimmista jutuista pidetään yleensä matalaa profiilia (iskä, kaikki on OK!). Pojilla ei ollut harmainta hajua suunnitelmista, eikä tarkoitus tietääkseni todellakaan ollut jäädä Adelaideen, mutta niin siinä vain kävi. Sunny's hostelliin kun kerran astuu, on kohtalo sinetöity. Pojat siis päätyivät viettämään Australian etappinsa (kolme viikkoa) Adelaidessa. Tuntuivat nauttivan ja Vertti haaveilee jo tänne paluusta. Pojat toivat palan kotia mukanaan, ja nuo kolme saman katon alla vietettyä viikkoa olivat itselleni korvaamattomat. Yhteinen kieli, yhteiset muistot ja vitsit, yhteinen kulttuuri ja ymmärrys. Vaikka irkkujen kanssa menee loistavasti joskus sitä kuitenkin kaipaa ihmistä joka ymmärtää miksi perunamuussiin laitetaan ketsuppia (tai miksi ylipäätänsä kaikkeen laitetaan ketsuppia) ja miksi uutisista luetaan lätkäkuulumiset. Tällä hetkellä pojat ovat joko Singaporessa tai Sumatralla. Tietoa siitä, milloin näemme seuraavan kerran, ei ole.

Ensikosketus Koalaan Gorge Wildlife Parkissa. kuva Christian Mickos

kuva Christian Mickos

Helmi-Maaliskuun vaihde

Maaliskuun vaihtuminen oli (kaikille) shokkiuutinen.. Miten voi olla, juurihan me juhlimme joulua ja riehuimme puistossa uudenvuoden riennoissa. Toinen shokkiuutinen on se, että kesä on nyt virallisesti ohi. Tällä viikolla “nautitaan” silti joka päivä vielä yli 35 asteen lämmöstä. Siispä hyvästi kesä, tervetuloa synkkä ja pimeä syksy?

Tästä eteenpäin yritetään tehdä lähtöä Adelaidesta. Parhaamme mukaan. Tulevalle vuodelle on suunnitelmia, mutta koska niiden toteutumisesta ei ole varmuutta, jätetään niistä kertominen tulevaan.

Ps. Kiitos Annille, ensimmäiselle Australiassa tapaamalleni suomalaiselle tytölle kirjasta ja viestistä. Teit mun päivän!

Pps. Kamera hajosi jouluaaton aamuna biitsillä, siitä syystä ei tästä vuodesta ole paljoa kuvia napsittu.

Happy days

Siiri